Henkilökuntamme on kaiken toimintamme keskiössä ja siksi haluamme panostaa heidän hyvinvointiinsa. Tarjoammekin etuja, joista työntekijöillemme on aidosti hyötyä niin työssä kuin vapaa-ajalla.
Samaan aikaan kun työntekijämme ovat palanneet pitkältä etäjaksolta toimistoille on Creo Centerillä otettu uusi henkilöstöetu käyttöön. Uuden työmatkaedun avulla työntekijämme saavat tukea valitsemalleen kulkuvälineellensä toimistolle kulkemiseen sekä vapaa-ajan liikkumiseen. Kuukausitasolla työmatkaetu pitää sisällään avustuksen toimistopysäköinnin kuluihin, osan työsuhdepolkupyörän kustannuksesta tai kustannuksista julkisen liikenteen käyttämisestä.
Työsuhdepolkupyörä suosituin työmatkaeduista
Vuoden 2021 alusta lähtien polkupyöräetu on ollut verovapaa luontoisetu 1200 euroon saakka vuosittain. Otimme edun meillä myös käyttöön, koska sitä erityisesti toivottiin. Etuvaihtoehto on otettu lämpimästi vastaan ja jo useampi meistä on uuden pyörän hankkinut. Osalle on jopa muodostunut vahva riippuvuus pyöräilyyn sen myötä!
” Sähköavusteinen pyörä on avannut minulle ihan uuden pyöräilymaailman. Se mahdollistaa pidemmät ja monipuolisemmat lenkit. Pyöräilystä on tullut, jopa hieman koukuttavaa ja välillä joutuu oikein pakottamaan itsensä palaamaan kotiin.” – Jukka
Työsuhdepyörä on tarkoitettu työntekijän vapaaseen henkilökohtaiseen käyttöön niin vapaa-ajalle kuin työmatkapyöräilyyn ja se koskee sekä tavallisia, että sähköavusteisia polkupyöriä. Pyöräily toimistolle toimii myös erinomaisena hyötyliikuntana – reippaana pyörän selkään ja mieli virkeänä työn touhuun! Polkupyörä on myös ekologinen vaihtoehto autoilun sijaan.
”Pyörän hankinnan jälkeen ei jää enää tekosyitä matkustaa bussilla tai autolla ja hankinnan jälkeen en noita välineitä työmatkoihin ole enää käyttänyt kertaakaan. Tätä myötä myös taloutemme toinen auto jäi tarpeettomaksi ja saatoimme myydä sen pois.” – Markku
Oletko kiinnostunut urasta Creo Centerillä? Lue lisää henkilöstöeduistamme ja katso avoimet työpaikat!