Loft-henkeä ja päivänvaloa – Turun toimiston muutto

Joulukuun kunniaksi meillä on mahtavia uutisia, sillä toimistomme Turussa muutti uusiin upeisiin tiloihin! Sijanti (Logomo) pysyi edelleen samana, mutta nyt löydät meidät Konttorin 3. kerroksesta. Alla kerromme hieman saavutetuista parannuksista työympäristössä sekä henkilöstön toteutuneista toiveista muuton myötä.

Logomolle ominainen Loft-henkisyys on uudessa tilassamme entistä vahvempi kahden kerroksen, metalliportaiden, mahtavan huonekorkeuden ja katon kaltevien muotojen ansiosta. Entisestä tilastamme puuttuivat ikkunat (oli niitä tapetissa :S) ja siten luonnonvalo, mutta nyt saimme ikkunat sekä seinään, että yläkerran kattoon. Voimmekin siis nauttia uusissa tiloissamme sisään tulvivasta valosta ja ihastella vaikka päivittäin auringonlaskuja! Ai että, tätä on toivonut meistä varmasti jokainen.

Paremmat puitteet palavereille

Neuvotteluhuoneiden määrää lisättiin myöskin, koska tarve niiden käytölle on viime aikoina kasvanut. Uusien neuvotteluhuoneiden lisäksi otimme käyttöön Turkuun Espoon toimiston tapaan Framery:n akustoidun lisätilan. Akustoidut lisätilat mahdollistavat tarvittaessa vetäytymisen avokonttorista rauhalliseen tilaan, missä ilmanvaihtojärjestelmä mahdollistaa raikkaan ilman työtilassa myös pidemmän palaverin ajan.

Protopaja takaisin samaan tilaan

Alkukesästä muutimme protopajamme pois ahtaasta toimiston nurkasta omaan tilaansa kerrosta ylemmäs, jotta saimme suuremman tilan työskentelylle sekä lisää työpisteitä toimistoomme. Nyt kun uudessa tilassamme on runsaasti tilaa – saimme protopajankin takaisin työpisteiden välittömään läheisyyteen tilan toiseen kerrokseen. Nyt yhdessä tekeminen on jälleen helpompaa!

Lisää työpisteitä ja kalusteita

Työpisteidemme määrä vastaa nyt paremmin sekä tämän hetkisen tiimimme kokoa, että kasvutavoitteitamme mm. elektroniikkatiimin osalta. Kuuntelimme myös henkilöstömme toiveita työpisteiden määrää suunniteltaessa. Osalle oli suurena toiveena saada oma työpiste. Oman työpiste suotiin heille, jotka tahtovat viettää työviikkonsa lähtökohtaisesti kokonaan lähitöissä. Osalla taas oli selkeä halu työskennellä hybridimallilla osan työviikosta etänä ja osan toimistolla. Heille järjestimme flex-työpisteet, jotta tilan kapasiteetti saadaan tehokkaasti hyödynnettyä.

Meillä on normaalisti tapana juoda iltapäiväkahvit aina yhdessä koko porukalla (miten kukin pääseekään työntouhustaan irtautumaan), mutta aiemmin emme enää mahtuneet samaan aikaan istuskelemaan kahvikupposen äärelle. Uusiin tiloihin saimme järjestettyä kuuden hengen ruokapöydän kaveriksi suuren ruokapöydän kahdeksalle hengelle. Yhteiset kahvi- ja lounashetket ovatkin jälleen mahdollisia laajentuneen oleskelu- ja ruokailutilan ansiosta!

Tahdotko lukea lisää aiemmista muutoistamme? Klikkaile tarinoihin alta  👇🏼

https://www.creocenter.fi/katse-pilviin-toimistomme-muutti-espoossa-isompiin-tiloihin/

https://www.creocenter.fi/turussa-logomon-valtaus-jatkuu-nyt-paremmat-puitteet-protoilulle/

https://www.creocenter.fi/tampereen-tulokkaat-korkkasivat-uudet-toimitilamme/